Huom ! hox hox        
Huom ! hox hox       Huom ! hox hox                                       
                            Sivu on keskeneräinen


Sisällysluettelo

 

Esipuhe...................................................................................... 8

Miksi ihminen opettaa?.................................................................... 10

Williviini..................................................................................... 12

Suuresta rakkaudesta.................................................... 13

Värien elonkorjuu.................................................................................. 14

Punatukkapoika......................................................................... 16

Runoin idea................................................................... 18

Myy rakkauttani............................................................... 22

Shakki................................................................................................ 24

Ei nyt tänään............................................................................. 25

Vuorilleni värikkäille........................................................................ 27

Hulluus hurma....................................................................... 28

Hiljainen talo............................................................... 32

Hiljaisuus........................................................................ 35

Selinnukkuva nainen........................................................... 36

Pysy sulana.................................................................. 39

Tulen nuolemaa.................................................................. 40

Valuva kello......................................................................... 42

Onnen kauppa........................................................................ 43

Toivo rakkaudesta....................................................................................................... 44

Sinä synnyt........................................................................... 46

Ymmärrys alistuu alleni............................................................................................... 48

Rakkauden nielu.......................................................................................................... 49

Huomenta aamu........................................................................................................... 50

Ihmiskielen kauneuden.............................................................................................. 51

Jadenvihreää................................................................................................................. 53

Paras mies................................................................................. 54

Joulun lastuja................................................................................................................ 56

Vincent Van Gogh........................................................................................................ 58

Ennenkuin.......................................................................................... 65

Matkan ystävä......................................................................... 66

Kuitenkin........................................................................................... 67

Aamun aurinko.................................................................. 68

Lapin kulta............................................................................... 69

Made nukkuu............................................................................. 70

Miks anteeks.............................................................................. 72

Looginen runo....................................................................................... 74

Hulluja ajatuksia................................................................... 75

Kuva ja sanat............................................................................ 78

Sydän ja yksinäisyys............................................................. 79

Ikävä........................................................................................ 81

Kaikki Te................................................................................. 82

Talviset päivät............................................................................... 85

Laho aitalauta.................................................................... 86

Jotain kaunista............................................................................. 88

Musta piste.......................................................................................... 90

Uupuva puu..................................................................................... 93

Blondimaali................................................................... 94

 

 

Esipuhe

 

 

Unelma, oman sisäisen maailmasi sateenkaari jota et voi koskaan koskettaa mutta aina se eteesi ilmestyy kuin todessa ja sisälläsi tarussa. Jos jäät elämään toteutuneessa unelmassasi kykenemättä ja haluamattakaan nähdä jo uutta on elämäsi liian varmaa ja turvallista etkä voi koskaan seurata toteutuneiden unelmiesi jalanjälkiä sillä vain niihin unelmiesi jälkiin astumalla syntyy uutta ja ihmeellistä ja Sinä voit jatkaa matkaasi. Sinä elät unelmaasi unelmasta unelmaan. Yhden niistä sinä vain näet et sitä mitä elät sillä se on jo todellisuutta jossa eläminen on tylsää ja turvallista. Pyri siis pois sellaisesta, unelmasta, toteutuneesta joka kadottaa kaoottisuuden elämästäsi sillä vain sellainen on rakkautta kauneimmillaan.

 

Runo on sanana tunteeton tyhjä merkkien rivi täynnä onttoja kirjaimia jotka sen täyttävät tyhjyydellään, kuin merkkejä nähdystä pelkästä sanasta alusta sen loppuun saakka.

 

Runo, sana sydämen, sanan kiitos, on avattu ovi tulevaan ilo valoon täynnä suurempaa, täynnä täyteen värien loistoon puhjenneen kukan siemeniä jotka odottavat vain lumoavassa kukassaan saadakseen siivet lentää viljavaan maahan aina ja aina luoden uutta, täyttääkseen maa siunauksellaan tuhansin kukkasin uutta siementä synnyttäen.

 

Siis miksipä emme mekin runon sanoin, kiitoksin uusia runoja synnyttäisi, niitä luoden kohdataksemme ilon kuin mustassa maalauksessa joka ei ole tyhjä kuva kuin se pelkkä sana, runo, sana täynnä mustia merkkejä, onttoja kirjaimia täynnä tyhjyyttä, mustaa vailla valoa. Olkoon se kuva, maalaus, runo täynnä iloa, elämää. Olkoon se mustalla värillä maalattu kiitos, ilo kuin ehkä Sinulle vielä avautumaton kuin tämä kirja, minulle jo avattu ovi tulevaan, ilo valoon täynnä loistoonsa puhjennutta mustan maan keltaista hedelmää.

Suljettu ovi se runo voi olla ja avoin niin eri tavalla nähty mutta kuitenkin sama kuin sana eri tavalla ymmärretty. Sitäkin sanaa säikähtää kuin sitä jota ei. Säikähtää kuin maalauksessa musta valkoista ja valkoinen mustaa ja kuitenkin ne ovat maalattu toistensa kanssa rinnakkain. Ei yhteen mutta yhdessä. Niin minä sen näen kuin tekijä rakkauden maalauksessa valkoista ja mustaa.

 

Ja oliko se niin tai näin mutta kuitenkin aina oikein päin.

 

Runo, sana sydämen, sanan kiitos Sinulle rakas lukijani

.

 

Oulussa 4. toukokuuta 2004

 

Erkki Halvari

 

 

 

 

Miksi ihminen opettaa?

 

 

Taivaamme pilvet vuodattavat sadepisaroita vajoamaan alas kohti maata. Vain he joiden mieli ja teot voivat kohota korkeuksiin hullujen järjettömien opettamattomien tekojen siivin saavat tuntea sieluissaan pisaroiden virkistävän kasteen.

 

Koskettaessaan heitä jo kauan ennen maahan saapumistaan pisarat joiden ilossa sateenkaari kukkii kunniaansa, kaste saavutettujen tekojen hulluuden loistetta, mielen keveys kumartaa kaarella kunnian kirkkautta.

 

Kuin maassa maan tomu ja hiekka sammuttaa pisaroiden kasteen sammuttaa opetettujen järkevien tekojen tuska meidän unelmamme jotta me toivoisimme kaiken tulevan  toteutumattomuutta ja unohdettujen unelmiemme toteutumista, katuisimme viisaita varkaita keksintöjemme kunniassa jotta kuulisimme vielä unelmiemme kuiskausten huudot kaikuina kaukaisilta vuorilta.

 

Mitä me voisimme tehdä ylväillä teoillamme jotka eivät kohonneet kunniamme kodeiksi vaan hajosivat sateen lakattua pisaroiden sammuessa maan tomuksi ja hiekaksi.

 

 

Niin mitä me voisimme saavuttaa sillä jota emme tehneet ja kaiken sen hajottua minkä teimme. Eihän sateenkaari anna itseään koskettaa eikä sadepisara särkymättä kädellämme säilyä jotta mitä me oppisimme pyrkimällä olemaan niiden kaltaisia, koskemattomia ja särkymättömiä.

 

Emme voi olla mutta voimme pitää toisiamme kädestä leijuessamme unelmiemme hentojen vuorten huippuja tavoittaen näin ihaillen sateenkaaren kauneutta ja koskettamatta taivaanvuohen soittoa sen kohotessa korkeuksiin syöksynsä jälkeen ja soittaessa  siipeinsä voimalla ja kuunnellen kaukaisuudessa satakielen laulua. Eiväthän ne kumpainenkaan siipeinsä sulilla koskaan toisiaan opettaneet. Eihän taivaanvuohi halunnut lennosta laskeutua tavoittamaan maan multia eikä puiden vahvoja oksia istuinpaikakseen saattaakseen soittoa sulillaan eikä satakieli hypännyt lentoon vastatakseen siivillään taivaanvuohen ääneen.

 

 

Williviini

 

 

Tuo kukkais villiviini

näin tehty on

ja runoks käy

mut minkäs teet

 

Kuin huuma hunajain

tuo mesi marjojen

ain yhä meidät kurjat

sun luokses lumoaa

 

Ja se lumo aikansa

kun on niin ihanaa

ja tuskaa taivaallista

kuin pientä kuolemaa

tuot unta yhä tavoittaa

 

ei oppi siinä onnistu

vaan aina uudestaan

jo riennämme me kurjat

kans kukkain uusin

pieneen kuolemaan

 

 

 

 

Suuresta rakkaudesta

 

 

suuresta rakkaudesta

ehjästä elämästä

 

me resuiset rakit

rakkauden sirpaleet

 

vaihdoimme

kassilliseen pulloja

 

pantiksi

minusta

 

lunasta

elämäsi humala

 

suuresta rakkaudesta

 

 

 

Värien elonkorjuu

 

Katso ihminen

katso ja kumarra

jo kasvua tähkäpään

 

Siinä elämää

punainen purppuaa

unen untensa unelmaa

 

Elon rauhaa

siin sininen sarastaa

yön levossa raukeaa

 

Maan vihreä

kasvuaan kaskeaa

kullan kirkasta viljavaa

 

Uhon musta

suost tuonelan murentaa

hallan hyisevän voittamaan

 

 

 

Kortta voimallaan

keltainen valloittaa

sirppi, rakkaus kalpanaan

 

Sanaa, runoa

ruskea riimittää

tuon niittäjän lakanaan

 

Väen valkea

värejään rakastaa

Elon juhlassaan Jumalan

 

Voisko kiittää

ihminen enempää

suven kauneutta

värien maalaamaa

 

 

 

Punatukkapoika

 

 

 

Sääski verilintu

outo lintu

onnen lintu

 

lumotunne

vieraassa veressä

 

ahminut itseensä

empimättä

 

itsensä vieraasta.

 

Kokko tulilintu

tuskaliekki

polttava paloansa

vieraassa veressä

 

varkain lentävä

kesässään

 

kaarelle palanut

savutuska

 

yöttömän valeansa

vieraasta verestä

 

sääski, lumolintu

palanut verensä

 

tuhkasta

humaltuu kesäonnea

 

katuen sammutettu

 

Yössä aamu

vieraassa veressä

vielä

maistettu maku

yön onnea

 

sääsken kokko

tulitunne

 

syntynyt

juhannusyössä

tulitukka

 

vieraasta verestä

punatukkapoika

 

 

Runoin idea

 

 

Mut mis lienee runon sanan

soinnun rakas kevyt asu idea

soiko syntymäni sen jo sanoa

voiko ol se ennen mua

kasvust aikaa tuota autuasta

 

kuin se rakkaudessa asuu

ilveilee ja ontuu elämälläin

mulle jok liekkein päällä

täällä hapuan ja  hosun

 

ennen heit mik näytelmässä

tässä meidän joutilasten

kein puvuis väreis kirjavissa

ottelemme onnellemme osaa

 

arpaa vetäin lyöden tyhjää

tomut majast jälkehemme jääden

kuin sua, syytä polvilani pyytäin

aina silti osattomaks onnestani jääden

 

tuost tietäin aina näytelmästä

helvetistä taivaan tuskan ilon

kautta kaikkein lavasteiden kukkapidon

sielkö syntyy hän

tuol kedol unelmien kultamaiden

 

jo olla lienee Sinus rakkainpani

kein luojain kauneimmaks loi

jo näytelmähän väreillänsä tähän

 

mut miks ilveilijän minun osaks

pois jo tuosta olost soinnust

lumotummast kanssas olla antoi

 

vain runon saduin rakas

sinun kuvas tuulla elämässäin

tuolla pyörremyrskyn lailla

 

 

 

raju kevyt olo idea on olla

runon, minun harha luulo vain

tulla olla aina kurjaks osanain

 

täs raskaas vaellukses

elon kalpakentil viettelehdin

liekkehtien määränpäätä vailla

täällä loppuun saakka kujeillen

 

rakkautta runojeni hurman kautta

kuitenkin tuol luona sinun

sitä toistan unelmissa aina

 

värein kirjon ikuisuutta ideaasi

vain sinut runoks kauneimmaks

luoden maalausten laihain kurjain

elämäni varkaan ilveilijän lailla

 

 

 

Myy rakkauttani

 

 

aamu lataa

vielä

 

yön pimeyttä

akkuihinsa

 

yli yön

mustaa punaisesta

ja vihreästä

 

unessa unelmista

 

unista uniin

valkeisiin unelmiin

 

 

 

peittyy

musta voima

tuoksu kiihottaa

 

kaikki ne

olen sekoittanut

oikeassa järjestyksessä

 

silti sininen

saavutti satuni

jo tänä aamuna

 

se sininen

maailmaa kauppaa

myy rakkauttani

 

 

 

Shakki

 

 

Rakkaudessa, shakissa

siis mikä pelit erottaa

kun tulos molemmista on

tuo laudan vanki onneton

 

kun kuningas nyt vangitaan

on se silloin matti vaan

 

mut ken ei taida shakkia

ei rakkaudes luo mattia.

 

tok antautumaan peleis saa

noin pakon alla voittamaan

 

mut tasapeli molemmis

kun kuninkaist on neuvot,

mis

 

jo siirrot laudan hovin vain

on silloin kaikki ohi lain

 

tuo kuningatar kuningas

ei silloin shakis ole kas

 

 

 

 

Ei nyt tänään

 

 

 

ei nyt tänään

mehiläistä

 

kun ne aina rakastaa

 

hunaja tuo kantamansa

 

muka kukkaa

lihottaa

 

niinpä eilen

mehiläiset

 

oman taulun

osaks sai

 

jospa kukkain kumpareille

tänään aarre saman lain

 

 

 

Vuorilleni värikkäille

 

 

mit sydän suru oisi

ken kertoisi sen mulle

jo iloinen tuost tarinasta oisin

min itse kokea myös

tuon tunteen ylvään uljaan voisin

 

vai sitäkö mit halajan

on kuin rakkaudesta esiin nous

en tiedä

viel sitä samaa murjotusta

marinaa.

senkö sydämeeni tulla soisin

ei en tääl mä sitä

 

vuorilleni värikkäille

jos se sitä, tänne loikin

 

sitä jos tuo surun

sydän tänne toisi

oi onneton mä silloin

jo pois rakkaudesta

värikkäästä onnestani oisin

 

 

 

Hulluus hurma

 

 

mik on meissä niin
tuo tunne hulluus hurma

jok kaiken kasvun kaikkialla
tuolla syvin sieluissamme
varjoin lailla pimentää

mik tuon iki elämämme
lailla tuonen luudan
aika ajoin niin monin meistä
rikki raivon kanssa hajoittaa

vaikka kipu siin
kuink ois ihanaa
niin tuo tuska taivaallista

miks emme kaikin tavoin
lailla järkein valoin uljain
jo sitä vastaan taistoon käy
kuin siis miksi emme

ehkä sitä edes tahdo koskaan
valon elämämme
aamun koiton hurman
lailla haluin voikaan sammuttaa

mut mik on palkkiomme
siit taistost ennen tuokion
nyt jon ilman kalpaa käymme
tuota peistä peittäväistä

jos kaiken kivuin kanssa
tuo kipu siin sit onkin
ihanaa vain julman jumalaista
suo tuskaa taivaalista

siin alistumme alttareille
hehkun hurman
pelkäämättä peittämättä
ilon tunteen kanssa aikain

kuin Luoja siin vain
itsekkäästi itseänsä
toteuttaen kuin lailla meidän
sinun minun tunteen hurman


meitä kanssaan käyttää
hyväksensä tuskan kautta
kuin rakkautta valoin arkeen
itseänsä kaipausta näyttää

mut antaa meille tuskan hetken
vailla järkein valoin uljain
sen suo pois hetkeks peittää

oloon ihanaiseen retkeen
jost ei pois kenkään meistä
iki aikoin haluaisi minne mennä

vain tänne jäädä rakkauteen
luoks ainiaaksi valon maahan
haavaks yhdeks avoimeksi
sulkeutuen pieneen kuolemaan

 

 

 

 

Hiljainen talo

 

 

hiljainen talo

lunta sataa huoneessa

 

jäätyneet airot

kuin en voisi soutaa

ulos

 

hiihdän ympyrää

ulkona sataa kesäkuu

 

ikkuna on

ja taas sota

 

hiljainen talo

huoneessa latuja

 

ristiin rastiin

onhan sota

 

teen sanoista

kirjavan ristin

 

eilen eri talossa

oli elokuva

ja kirja

 

ja hän

joka rakasti elämää

kosi jo kihlattua

 

kauan, kauan sitten

ja minä

 

rakastan häntä

 

 

Hiljaisuus

 

hiljaisuus huutaa

kun ei siihen kutsuun vastaa

on vain hiljaisuus

 

mutta kuka jaksaa

huutaa voimakkaimmin

hiljaisuudella

 

ja tulla kuulluksi

 

 

Selinnukkuva nainen

 

rakas

 

tuskasta hain sinkkiä

valkoiseesi

 

tuo titaani ei tottele

ottelee vain kanssani

alistumatta

kankaallani

 

ja Sinä

 

savusilakka ja sitruunapippuri

 

tummaa hiekkaa

humalaani

harmaata graniittia

hellyyteeni

 

se Sinulle

 

eilen ja tänäänkin

korjasin huomista kiitosta

 

joko rakastat minua

syrjäkylän loistelamppu

 

selinnukkuva nainen

 

 

Pysy sulana

 

 

kaks taulua

lumimyrsky

ja metsästäjä

 

runoja viis

 

rakkaaltani

saman

siltäkin siis

 

eikä tämä kämppä

lämpiä

märillä koivupuilla

 

tunteen tuskalla

pysy sulana

 

 

 

Tulen nuolemaa

 

 

tulen nuolemaa

puita, märkiä

 

kertomaa unta

ensi yöstä

 

jota palelen

kanssasi

 

tulen nuolemaa

kosteita puita

 

jotka sytytät aina

kuin minut

 

kun nukahdan

tuleesi

 

siihen

jonka saat syttymään

 

ne palavat

kuin mekin

 

lämmeten

lopulta

 

ne märät

koivupuut

 

eikä meitä

aamulla palele

 

eikä puita

 

 

 

 

 

Valuva kello

 

 

valuva kello

 

pysyy käynnissä

tippuu ajasta

jaksaa roikkua

 

koota itsensä

maanantain lattialta

 

tarjottavaksi

valkoiselle kankaalle.

 

 

 

 

 

Onnen kauppa

 

tuo onni

suurin ostetaan

 

on onni

olla ostajana

 

mut millä

onni ostettiin

 

mun onnella

tuol maksettiin

 

jos mitä jäi

sen velkaa oon

 

mun velkaa

varas varjelkoon

 

 

 

Toivo rakkaudesta

 

ei ole

kivaa, ei

kuin tympeää

 

ei

tuot rumaa niin

kuin kaunista

 

ei

elon iloa

kuin suotta surua

 

ei

murhet isoa

kuin harhaa pientä vain

 

ei suotta

syntymäämme kuolemaan

ei rahan

rakkautta rikkauteen

 

kuin elon

rikkautta rakkauteen

 

vaan jotain on

jo aina tuosta kaikesta

 

se kaikki aina vain

niin uskon ain

 

on toivo

rakkaudesta

 

 

Sinä synnyt

 

 

tuoksusi

 

dammarhartsi

pellavaöljy

hajuton tärpätti

 

äänesi

 

näppäinten rätinä

kovalevyn rapseen epäsuhta

näytön viluinen valo

 

mutta

 

kaikista näistä

Sinä aina synnyt

 

miksi en heitä

rakastaisi

 

heitä

enemmän kuin Sinua

heitä jotka

syntymääsi etsivät

Sinut luovat

 

kaikki me elämme

samassa tilassa

 

Miksi en heitä eniten

rakastaisi

 

kaunis on kuvasi

kaunein sanojesi sydän

 

miksi en heitä

eniten rakastaisi

 

kuin Sinua minä vain

aina kaipaan ja teen

 

 

 

 

Ymmärrys alistuu alleni

 

 

täysikuu

mustat rintaliivit

 

luulla kuulla

ongenkoukkuja

kastematoja

 

nähdä

mustia linnunratoja

 

ymmärrys alistuu

alleni

 

aina

 

miksi Sinä

niitä pidät

 

vihaat päälläsi

valkeaa

 

 

Rakkauden nielu

 

älä rakastu

Sinä,

minä

riutuva raunio

 

alkuihminen alkio

olio outo, uskoton

 

peto pettävä

paha, peloton

 

asut allani

aina sä

autio sielu

 

pysyt siellä

kuin kuolo

kuihtunut kielo

 

minä ylevä

levoton

ikuinen

rakkauden nielu

 

 

Huomenta aamu

 

On talviaamu, tuli ritisee takassa, koivupuutkin joita tuli nuolee tuhisevat vielä viluissaan. On pakkanen, kylmä, niin kylmä ettei tuli tahdo saavuttaa sitä, aina aamulla kylmempi kuin illalla. Mistähän sellainen vaikka koko yön on tuntenut lempeitä unia.

 

Ulkona on hiljaisuutta, lähes samanlaista kuin autiudessa, kuutunturissa, ihmisen hulluuden unelmassa. Hiljaisuus puhuttelee toisinaan liiankin kovaäänisesti, joskus jopa niin että siihen ärtyy, tulee ihan vihaiseksi, itselleen. Tulitko Sinä sellaiseksi omasta hiljaisuudesta?

 

Kerro nyt kuitenkin, ei siinä mitään menetä tai vain ne sanat jotka uhrasit hiljaisuudelle. Mutta ehkäpä hiljaisuus siitä vain rauhoittuu, itselleen. Hiljaisuushan ei mitään menetä kuin oman rauhansa, hetkeksi. Rauhan, sen joka lopulta palaa ja toki Hän sen tietää, Hiljaisuus.

 

 

Ihmiskielen kauneuden

 

Ihmiskielen, linnun laulun, musiikin,

tuulen kuiskeen, huminan puiden

aaltojen pauhun

 

kaiken tuon elää parhaiten hän

ken joka ei niistä mitään ymmärrä

 

olen kuunnellut musiikkia vuosikymmeniä

ymmärtämättä ainoatakaan nuottia

 

kuunnellut lintujen laulua

tajuamatta säkeenkään tarkoitusta

 

oivaltanut äidinkielen

 

kauneinta kaikissa ja niissä on se

mitä en ole oppinut ymmärtämään

 

kaikki oppi himmentää kauneuden kasvot

ja ymmärrys tekee niistä kylmän

terävästi tajuttavan, kovan ja kalsean

 

kaiken tuon sanoin jälleen koiralleni

eikä hän niitä ymmärtänyt, oivalsi vain

 

 

 

Jadenvihreää

 

 

Rakkaani

 

En ollut hänen joukossaan

tai ehkä olin

kuin katsellen muualle

itseäni, varjoani

 

Mistä minä tiesin

purjeiden äänen

valkeiden, kuiskauksen

meren tuoksun

 

Toki sen tunsin

valtamerten takaa

tuoksusi kuin meren

jadenvihreänä.

 

 

Paras mies

 

Jo parhaan tahdoit miehen
rinnallas kulkemaan
mut kirous on sen mielen
ken häntä halajaa

ei sellasia saa
kuin hetken lainaks vaan
ja josko niitä vainen
onko ollenkaan

ken ja kuka on
se nainen ihmemaan
ja millä voi hän maksaa
velkans lainastaan

vain kerran käy se mies
eik peri käynnistään
mut mikä on se ies
jok syliis hältä jää

tok paras jäi se sulle
kun purteen astui hän
ja mailleen lainatuille
vei tuuli miestä päin

yks nainen ihmemaiden
sait olla sinä vain
nyt velkaas lainast maksaa
myös kaipaus kanssas ain.

 

 

 

Joulun lastuja

 

 

Etsiessänne joulua sulkekaa silmänne avoimiksi ajatuksiksi ja antakaa ajatusten levätä valkoisilla varjottomilla nietoksilla. Lumihankeinne sini luokoon rauhallisen hämärän aattonne illan ajatuksiin joilla katatte joulunne pitopöydän. Oman joulun aikanne rauha on tullut tuvan ovesta. Suokaa ystävienne kanssa lahjojenne salaisuuden paljastua yhdessä vuoden aikana veistämäksenne tunteidenne joulupuuksi ja joulunlastuiksi jotka laulavat teille sinihankien laulun.

 

Kun kuulette lepäävien lastujen laulun olkaa silloin hiljaa sillä kaikki ne lastut joita ette vuotenne varrella siivonnet pois ystävienne tieltä haluavat silloin kiittää aikanne ahkeroimattomuudesta omalla laulullaan. Jokainen lastu lattialla, pirttinne penkillä, avoimilla ikkunoidenne laudoilla, varjoja luovilla verhoillanne, lastuisella lakaisemattomalla vietetyn vuotenne tiellä on jo ollut oman aikanne arvokas lahja ystävillenne tänä jouluna. Myöhäistä on joulun alusaikana kuin aattoiltana enää lastuja luoda vaikka veistämätön vuosipuu olisikin vielä ovella ja rikas kirves kädessänne sillä aika antaa lahjansa vain ajastaan ja joulun lastut laulavat laupein kielin ystävillenne vain omasta aikanne ahkeroimattomuudesta.

 

Siisti lastuton Suomalainen tupanne itkee omia onnettomia, menetettyjä lapsiaan ystävienne kanssa ja koristelee tunteettoman joulupuunne vain liian ahkeruutenne varjoilla.

 

Toki yksikin vieras lastu laulaa mutta laulaa ystävän ikävässään omaa lauluaan jonka senkin kuulette joulun hiljaisuudessanne mutta vain yksin omassa ikävässänne. Sen laulun te ehditte kuulla kun valmistatte uutta alkavaa vuotta muistellen vanhaa elettyä ja kiireittenne kavereita. Sen lastun voitte silloin sytyttää valoksi alkavalle uudelle vuodellenne. Kun lastu jo polttaa kättänne rakettien räiskyessä, voitte sulkea silmänne jotta kuuma lämpö jonka tunnette silloin sytyttäisi sydämenne uuden alkavan vuoden ajaksi ahkeroimattomuuden onneen.

 

Tehkää työnne ahkeroiden mutta antakaa aika lahjaksi ajastanne, älkää ahkeruudestanne.

 

Mutta palatkaamme jouluumme jota odotamme muistellaksemme lepäävien lastujemme laulua jo elettyjen joulujemme muistoa, sinivalkohankien laulua, kiitosta omasta aikamme ahkeroimattomuudesta. Vain hiljaisuus ja muisto menneistä laulavat silloin voimakkaimmin värein. Sellaisin sinivalkoisin värein jotka saattavat salatun sadun lailla onnen sydämiimme. Salattu satu, ystäviemme, olevien ja jo menneiden veistämien lastujemme laulu tiellämme, menneiden joulujen unohtumaton kallis muisto mielessämme luo säveltä tulevalle joulullemme.

 

Älkäämme kaikkea sitä siivotko enää syrjään, pois liialla hälyllä ja turhalla touhuamisella vaan antakaamme kaiken perinteen, onnen olla ja kalliiden aikamme lastujemme levätä siirtämättä sijoillaan tiellämme yhteistä Suomalaista joulua varjellessamme ja viettäessämme.

 

 

 

Vincent Van Gogh

 

 

Hetken ystävä matkallani

sinä askelsit rinnallain

 

ne askeleet aina muistan

ja unohdan unelmain

 

maa siellä minua miettii

kauan kertoo hän tuntojaan

 

ain kaukaa ja aikoihin saakka

ohi onneeni, satamaan

 

Tuo mitä mun maani mietti

kuka lohdutti runoilijaa

 

oli hän ken rinnallas kulki

ei enkeli, ystäväs vaan

 

mut oli tuo maa niin viisas

et tuntooni tallensi

 

ne kaikki toimet ja teot

mitk mieltäni virvoitti

 

 

Se maa on minun sama

nyt täällä ja kaukana siel

 

ja yhä hän sanaa jatkaa

ja kertoo mun tarinaa viel

 

niin pienet palaset sieltä

poimi koriinsa ystäväin maa

 

ja kaks tuot kalleinta niistä

vain Sinulle kertoa saan

 

Et muuta et ainoaa toista

muut mieleesi tallenna

 

kerro, kerro ne kaksi ja toista

älä odota, mieltäsi jaa

 

muut aarteet saa minuun vain loistaa

niin neuvoi mun ystäväin maa

 

ja minä maatani uskon

omaa maatani, tanhuaa

 

Kuink hellästi maa mua kantaa

ain hellimmäst Sinua

 

jolle aarteeni nyt minä kerron

niin neuvoo mun kantajain maa

 

 

Te olitte näyttämöllä

ja katsoivat sinne myös

 

nuo ihmiset joukossa teidän

riveist tuoleissa katsomon

 

kun istuitte kahvilassa

lepo hetkellä näytelmän

 

oli edessäin aarre se yksi

josta kertoa nyt minä saan

 

kuin tähti ol kahvikuppi

ja hauraampi leipä kuin kuu

 

ken muistanut minua silloin

sen kertovi maani, mun tuo

 

Kun näytelmä sitten päättyi

kuin viereltäin Vincent Van Gogh

 

hän siitä sitten vain lähti

kuin tullutkaan koskaan ois

 

mut hänetkin varmasti muistin

niin kertoi mun ystäväin maa

 

ja häntä iäti uskon

ei koskaan hän valheita jaa

 

Niin sitten johti mein tiemme

pois portaita näyttämön

 

kun käännyimme

taaksemme katsoen

 

ol tuoleissa katsomon yks

 

ne penkit

muut tyhjinä, poissa

 

yks kumaras, istuja vain

 

siin seisoimme

päätään hän nosti

 

mit näimme

 

kuin ollut ois

Vincent Van Gogh

 

 

Ennenkuin

 

 

 

olen hetken hiljaa

 

kuuntelen

Hänen ääntänsä

 

ja kas

 

olinko sen arvoinen

minkä kuulin

 

ennenkuin

olin hetken hiljaa

 

 

Matkan ystävä

 

Etsin matkaa, ystävyyttä

hukkaan aikaa matkallani

unohdan tuon hukkaamani

 

aika tuo vain matkaltani

palaa luoksein ystävänä

 

Sinun vuokses etsin yhä

etsin matkaa, ystävyyttä

 

 

Kuitenkin

 

kun näemme, mikä meissä näkee

kun kuulemme mikä meissä kuulee

kun ajattelemme mikä meissä ajattelee

kun kosketamme mikä meissä koskettaa

kun rakastamme mikä meissä rakastaa

 

mikä meissä kuolee

mikä syntyy

 

näky kohtaa

kuulo kohtaa

ajatus kohtaa

kosketus kohtaa

rakkaus kohtaa

 

kuolema…………………ei kohtaa

kuitenkin tunnemme kuolevamme

 

syntymä ………………ei kohtaa

kuitenkin tunsimme syntyneemme

 

unohtaminen………….ei kohtaa

kuitenkin elämme unohdustamme

 

sattuma ……………..kohtaa

kuitenkin tunnemme haluavamme

 

kuitenkin…………

 

 

Aamun aurinko

 

 

Sun kätes poskella alimmalla

pöydän kannella kyynärpää

katse kalpea akkunalla

nousta aurinko aamuun saa

 

kaiken omastaan Sulle antaa

valo keltainen voimassaan

kostuu kirkkaudeks sinitaivaan

kyyneleistäs yön kuivattaa

 

niinpä päivääsi jaksat kantaa

monet huoles näin valon saa

sen mit uni ei jaksa antaa

aamun aurinko lohduttaa

 

 

Lapin kulta

 

Lappi ei lohduta

leiki ei lainaa

valoillaan vaan

sun tunteita painaa

 

kesäsäänsä kerää

tunteita sinun

ja tuskinpa niitä

pohjolan viluun

 

kesän kun voittaa

syksyynsä jättää

kaipuunsa kahleet

nuo kultainsa kujeet

 

 

 

 

Made nukkuu

 

 

made nukkuu

räyhää ahven

hauki soittaa

medet  virtaa

 

kuha kuiskaa

kiiski kiusaa

silakatkin

kiltit pettää

 

yks vain mato

koukuissani

silloin olet

rakkaimpani

 

pelaan pelkään

avannolla

annan sinun

koukus olla

 

pyydän kaikki

kauniit kalat

lupaan vannon

lemmen salat

 

kunnes palaan

rakkaimpani

peilin peikko

en oo salin

 

syliis sinun

unhoitanut

saaliin sadun

oonko,  kadun

 

 

 

 

 

Miks anteeks

 

 

miks anteeks

kun, toisin

tehdä vois

 

kun, kuitenkaan

ei konsaan

koskaan

tehnyt ois

 

siis emmehän

me miehet, naiset

pyynnöin anteeks

 

mitään koskaan

silloin

saada vois

 

vain anteeks

saada

kuink turhaa

tyhjää onnetonta

 

ei elämää

kaik silloin

hulluin lailla

vail väriä

 

kuin mustast

valkoisempaa ois

 

 

 

 

Looginen runo

 

rakkaani

olet kaunis

 

mitä sanoit ?

 

looginen runo

 

helen

rakasta minu

 

a

 

 

 

 

Hulluja ajatuksia

 

 

Viime yönä minä kävelin, kävelin ensin 70 km läheiseen kaupunkiin. Kenkäni kuluivat puhki, vaatteeni valuivat päälläni tuskaisan medestä. Kaupungissa minä mietin miksi minä tänne tulin ja kun kaksi päivää olin palasin. Matkaevääni olivat loppuneet. Palattuani olin heikkoudestani vahva niin vahva että kuumekin joka matkan jälkeen riuti kehoani vaikeni jo muutaman päivän kuluttua takaisin saavuttuani.

 

Minä olen vahva heikkoudessani, vahva kaoottisuudessani, vahva rakkaudessani. Ne kaikki ovat vahvimpia puoliani joilla teen kirjoituksiani, kuviani, tyynnytän kateuttani silloin kun kaikki ovat minua parempia. Silloin tunnen olevani paremmuusjärjestyksen huonommassa päässä jonka minä illalla usein ja jopa aamullakin käännän tietoisesti nurin kurin ja silloin olen toisessa päässä, parhaimmassa.

 

Silloin minulle on se ja sama soma kummassa päässä olen kunhan olen päässä, omassa päässäni, hyvä, paras, parhain kaikista omasta mielestäni. Silloin ei kenenkään muun tarvitse olla kateellinen minulle koska eiväthän he tiedä kummassa päässä olen olenko parhaassa päässäni vai heikoista heikoimmassa. Minulla on siis kaksi päätä ja minulle on sama kummassa olen, kunhan olen omassa päässäni.

 

Niin minä kävin kaupungissa täältä matkojen takaa siellä värikkäiden talojen kaupungissa. Niitä minä kävin katsomassa värikkäitä taloja. Tosin ajattelin silloin kävellessäni että käyn tervehtimässä talojen sisällä olevaa ihmistä mutta kun sekin talo oli niin värienhurmassa että en sitten jostain syystä halunnutkaan tavata ihmistä joka siellä majaansa piti ja niin palasin.

 

Siitä tapaamisesta olisi ollut hyötyä minulle vai olisiko mistä minä sen tiesin koska kehitykseni kaari on ollut sellainen kuin nyt on kun olen palannut kaupunkimatkaltani, tervehtynyt saanut elinvoimani takaisin jopa vahvempana kuin lähtiessäni matkalleni. Toki se oli vahva silloinkin mutta nyt tänä aamuna tunnen eläväni.

 

Elämän veljeni kävi tervehtimässä minua ja ihmetteli molempia päitäni. Eihän hän ollut nähnyt minua lähes kahteen vuoteen. Ihmetteli, niin ilahtunut hän oli jälleennäkemisestämme että ei edes varmaan huomannut että minulla oli nyt kaksi päätä aiemman yhden sijasta. Hän ravitsi minua kaikin tavoin, parhaiten ystävällisellä rakkaudellaan, veljen rakkaudella.

 

Tästä lähtien olemme yhtä. Hän lähti, minä jäin. En palannut kotiseudulleni johon hän oli tullut minua noutamaan, pyytämään että palaisin. Niin me erosimme, minä jäin tekemään kuviani hän lähti myymään rakkautta ja niin monen, monen rakkautta. Sillä me selviydymme kun pidämme yhtä, kirjoitamme toisillemme kun aina emme halua kävellä pitkiä matkoja toistemme luokse kun junalippuihin ei aina ole varaa. Hän siellä värikkäiden sikin sokin, ylösalaisin olevien talojen kaupungissa. Minä täällä vanhan talon rappusten yläpäässä josta toki näen niin paljon, näen lähes kaiken molemmin päin joskus aivan nurin kurin.

 

Täällä minä taas tänä aamuna heräsin muistellen uniani. Unet ovat usein niin todentuntuisia kuitenkin toisin kuin valve erilaisia, värikkäitä, hullunkuria, hassuja joskus kuin prinsessa ruususen satavuotisia unia joskus taas kuin sokean Budhan silmälasein nähtyjä yksinkertaisia ajatuksia. Sellaisia että niissä haluaisi elää ikuisesti jopa valveillakin mutta niinhän minä usein, hyvin usein elänkin, aivan totta.

 

 

 

 

 

Kuva ja sanat

 

 

Ellemme nuku, uni vaatii meiltä osansa. Ellemme syö ja juo nälkä vaativat meiltä osansa. Ellemme hengitä, rintamme ei halua levätä rauhassa. Ellemme leikkaa viljaa eivät hekään, uni, nälkä ja jano ole meiltä mitään vaatimassa. Rintamme vapautuu ja saavuttaa rauhan.

 

Koska päivä ei nouse eikä yö laskeudu yllemme Sinä olet sirppini jolla leikkaan ja kuva ja sanat ovat silloin viljaani. Jo kauan olet ollut sirppini niin toivon että annat nyt päiviesi ravita itseäsi, annat yön peittää viitallansa Sinut siihen uneen jossa toteutat omaa tahtoasi unohtamalla maailman vaateet. Näin voit säilyä terävänä onneni sirppinä ja me saamme toteuttaa itseämme ja silmissäni Sinä säilyt aina kauniina kuvana viljapellossani.

 

Sinä sanoit että en ole elänyt niin kuin puhuin ja kirjoitin ja minä sanon teille että olen puhunut ja kirjoittanut niin kuin elin. Ette te nähneet sieluuni ja silti olen koko elämäni elänyt yhdessä sisimpäni ja sieluni kanssa eikä minun ole tarvinnut heiltä mitään kysyä.

 

 

Sydän ja yksinäisyys

 

 

Nyt kysyn miks vain voi olla kaks

jotk ikuisesti toisensa saa rakkahaks

ja elon hurman lemmen tunteessa

he kumpi kumpaisensa lopult aina saa

 

Niin kysyn, miks tavoittaa he aina toisensa

kuik yksinäisyys sydämensä tahtoin saa

lie toinen sydän yksinäinen murheessaan

miks ne kaks vain voi toisiansa rakastaa

 

Miks silti kunpainenkin aina osassaan

nuo kauneinta on vailla varjojaan

tuo yksinäisyys ylväs ylpeä

ja sydän rinnan hellä lempeä

 

Miks yksinäisyys tunne tuskaan lie

kun murheistaan voi pois voi johtaa tie

on silloin sydämes häl koti lempeä

jot kohti tiensä  tuo johtaa päättyvä

 

Miks  myöskään sydän rinnan rakkahan

tuo tyhjä tunteettaan ei olla halua

on yksinäisyys häl silloin seuranaan

niin voisko rakkaus näin olla kauniimpaa

 

 

Ikävä

 

 

On ikävä

tuo kasvi ikuinen

sen juuret monest meistä

vain yhä uuteen

riutaa rakkauteen

 

jost vielä kehtaa

vaan kaik menneet tunteet

muistot näyttää

 

kuin pitäis

uusin vihrein lehdin

ja aurinkona

rakkautta uutta käyttää

 

Tuo ikävä

ei kuole kuivuuteen,

ei taivu myrskyn ees

ja siemenens ain muistaa

kylvää kaipaukseen

 

 

 

Kaikki Te

 

Olen maalannut tauluja tuhansin tuntein ilman värejä Sinusta, kirjoittanut runoja Sinut salaten, astunut askelteni jälkiin jotta en olisi uusia tehnyt, unohtanut Sinua. Kuitenkaan en missään onnistuen jotta olisin jotain tuntenut, jotain Sinusta. Ehkä varjosi on niin pitkä että näen Sinut pilvein piirtäjien ylitse, pilvien lomitse. Ehkä jalkasi ovat niin turvallisesti maassa että askelissani, omissani tunnen hengityksesi hellän värinän. Olen ollut vain itseni kanssa olematta yksin, yksin yhdessä kanssamme.

 

Kukat kaipaavat Sinua, en minä. Maa kaipaa kastettasi, en minä. Ilma ympärillämme raikkauttasi, en minä. Valo Sinua tehdäkseen varjoja kanssasi, en minä. Syksyn pimeys hiljaisuuttasi huutaa voidakseen vaieta, ollakseen täydellinen. Vain Sinä et voi olla hiljaa sielussani jotta voisin levätä edes hetken maani, ilmani, valoni, pimeyteni, elämäni ja kaikkien heidän kanssa. Miksi riehut kaikessa jota kosketan, kohtaan askeliini astuessani. Joku on ne minulle astunut sillä omiani ne eivät enää ole, eivät ole siitä saakka olleet kun tielleni tulit, eivät omatkaan askeleeni.

 

Ovatko he kenen, Sinun, Sinua. Heitähän he ovat tuoksusi tuulia jotka kohdalleni sattuessa synnyttävät myrskyn matkallani. Se myrsky raivoaa kaiken kasvun kaipaamaan kauneuttasi, kastettasi, raikkauttasi, hiljaisuuttasi, elämää, rakkautta, kauneinta henkeä luomakunnassa. Kaikessa heitä kohtaan yhä vain kanssasi. Niitä kerään alati muistoikseni tahtomattani ja kuitenkin niin kiihkeästi kuin mistään muusta kuin tuskasta, tunteestani Sinuun, en nauttisi.

 

 

 

Talviset päivät

 

 

Päiväni saapuvat

samoillen

 

sanaillen

sanoillaan salaten

 

Kunnes ilta uskoo

kaiken

 

minä en

 

 

Yön yli lepäsin

unien

 

ketä aamulla

muistellen

 

muita en

 

kuin Sinua

Sinua

salaten

 

 

Laho aitalauta

 

 

Päässäni ajatusteni yläpuolella

haparoit hiuksissani

sekoitat

hyvin kammattua taidettani.

 

Luulet olevasi uhkarohkea

luulet enemmän

kuin uskallat

tiedoillasi tajuten tehdä.

 

Kun murrut

en minä kannata.

Kun taitut

tajuat nyt

minä

taas en hyväksy mitään.

 

Mutta ehkä huomenna

olen lempeä

kuin laho aitalauta

 

joka roikkuu Sinussa

enemmän kuin

ruostuneessa rautanaulassaan.

 

Niin,

mitä siitä tulee

kun minunlaiseeni nojataan

 

sitten kysyn vain,

koska alat

tosissaan rakastaa minua

 

lakkaat takertumasta tikkuihini

 

 

Jotain kaunista

 

 

 

Minä kirjoitin hänelle jotain kaunista jotta olisin tuon tajunnut itsekin, hänet jolle kirjoitin, hänet paremmin itsessäni tunteakseni, tunteakseni hänet joka ei koskaan halua olla läsnä ja kuitenkin lähimpänä ajatuksissani, sydämessäni.

 

Hänen halunsa haluta ei ole hänestä vaan minun itsekkyyttäni tunteideni varjojen maasta. Miksi hän ei koskaan kosketa minua pitkään, niin pitkään että tunto säilyisi. Ei, hän koskettaa vain niin hetken ja jättää tunteeni omaansa säilyttäen. Tunteeni ei jää vaan jätetään minuun jota minun on sitten kirjoitettava itsestäni kunnes sanani ovat sekaisin ja ne vain minun pitää selvittää selviytyäkseni ja hänet unhoittaakseni, hänet joka ei koskaan ole läsnä. Niin se vain on, vain minä olen läsnä tässä ja nyt kirjoittaen sanoja jotta uusia syntyisi ajatuksissa entisiä kirjoittaessani, kirjoittaessani heille jotta aika ei olisi niin tuskallista odottaessani uudestisyntymistä, sellaisen joka ei kohdallani ole tuskin enää mahdollista sen tiedän.

 

Uudelleen en voi syntyä unohtumalla jollainen toteutui vain hänessä, ei minussa. Hänessä toteutuen ja minuun uuden synnyttäen, ei unohduksen vaan tuskan kautta uutta etsiessäni tuntien uuden tuskan tulevan. Kuin huuma se on kirjoittamisen huuma tuskan tunne jota minun on jatkettava jotta jaksan ja jaksan odottaa sillä odottamisesta olen irtautunut kirjoittamalla.

 

Kirjoittamalla irtautunut hänestä en haluten vaan luopuen, uutta luoden. Miksi ihmisen elämä on luopumista uutta luoden aina uutta ja uutta kärsimyksen tarun loputtomuudessa valkeiden varjojen maassa.

 

 

 

Musta piste

 

 

 

 

Tänään olin pieni piste valkealla joella niin kuin ne kaikki muutkin. Lähetän Sinulle kuvan itsestäni. Siitä minut tunnistaa, tuntee, tajuaa, oivaltaa sillä minä se olen. Ehkä sanot että samanlainen kuin muutkin mustat pisteet, et yhtään kummempi, kauniimpi, viisaampi, huomaavaisempi kuin muutkaan. Mutta enhän minä tunne talitiaisenkaan luonnetta ja Sinä olet aivan erinäköinen kuin se. Sitä en sano että talitiainen on kauniimpi kuin Sinä, kauniimpi kuin erinäköinen Sinä, sitä en sinulle sano. Olenko minä samannäköinen ja sitten samannäköisenä kauniimpi. Niin miksipä minä kuvailisin itseäni kun olen kuitenkin vain musta piste valkealla joella josta minut tunnistaa.

 

Musta piste valkealla joella on kaunis mutta ilman jokea ei mitään, ei edes ruma, ei tosiaan mitään ja sitähän minä en ole. Minä haluan olla talitiaisen ystävä ja oppia tuntemaan talitiaisen luonnetta varsinkin nyt kun kevät ja kesä on tulossa ja talitiainen jo laulaa mutta minä en laula. Siitäkin Sinä sanoit että minä en edes tanssi mutta kun se ei edes kiinnosta minua. Enemmän minua kiinnostaa laulukin eikä talitintti juurikaan välitä siitä että minä en laula. Se ero teillä on, talitiaisella ja sinulla että molemmat oikeastaan käytätte minua hyväksenne. Molemmille olen rakentanut pesäpöntön ja ne ovat erilaisia Sinun pesäsi ja talitiaisen pesä. Se ero teillä on, pesäero mutta sen minä varmasti tiedän että teistä ei koskaan tulisi sellaista paria kuin minä ja talitiainen ollaan, sekin ero teillä on. Sitäkään minä en joella tullut ajatelleeksi, en edes sitä kuinka erilaisia me kaikki ollaan me mustat pisteet valkealla joella vaikka ajattelin että ehkä Sinä sen kuitenkin sanot että samanlaisia.

 

 

Uupuva puu

 

 

Syksymme ei ole pimeä vain valo sieltä, uupuva puu jostain, jostain missä nyt olemme, sieltä puuttuu, se joka valaisee kuin sanasi, tulesi kirkkaus jo sanottu kauan, kauan aikaa sitten.

 

Kaikki viimeiset sanasi minä poltin tulessa tänä kylmänä lokakuun aamuna huoneeni valkeassa, tämän aamuni uunissa. Ne jotka vain ensi yötäni lämmittävät, ne jotka minulla oli jäljellä hurjista unista aamuun herättyäni.

 

Poltin kuten olen tehnyt jokikinen aamu kesämme jälkeen pimeän tultua jotta en sanoihisi, raastavaan kaipaukseen menehtyisi. Vain Sinun sanoillasi lämmitän itseäni, ne poltin päiväni lämmöksi, tulevan yöni levottomiksi uniksi jotta kykenen siihen jota nyt teen ja sanaasi, lämpöäsi kaipaan.

 

Anna minulle yksi kuiskaava sana, se aina uutta, aamua kaipaava, uupuva puu, polttava hiili yhteisen syksymme, heräävän talven, aamun, huomisemme tuleksi.

 

Tule untemme uniin, polta nämä sanani, polta kuten minä tein ja teen aina Sinun sanoillesi niillä vain itsekkäästi itseäni lämmittäen ja kuitenkin koskaan sanoissani Sinua voimatta unohtaa.

 

 

Blondimaali

 

 

Muuten minä näin tänään kaupungilla nutturapäisen naisen joka oli tosi kaunis ja nuttura puki. Tosin musta tukka ja nuttura. Ja nainen oli vielä tuttu, no puolituttu. Pukeutuu aina huolitellusti, muodin mukaisesti. Onkohan nuttura tulossa muotiin.

 

Miltähän blondi näyttää aamulla ilman nutturaa kun päässä on liikkunut kummia asioita. Voisinko minä tehdä siitä kuvan, minulla alkaa olla yhä enemmän blondimaalia purkissa aivan sitä varten. Tiedätkö mistä kestävä ja periytyvä blondimaali tehdään? No naisen logiikkaa tarvitaan tietenkin tavallista enemmän johon on sekoitettu hivenen anoppitippoja jotta blondius säilyisi ja myös perilliset saisivat sitä nauttia sukupolvesta toiseen. Mikä nautinto? Haluaisitko että maalaisin Sinusta kuvan sellaisella maalilla.

 

Kerronpa miten maalintekoprosessi käy. Ensin otetaan ja otetaan aivan mitä vain ja miten paljon tahansa, lisätään logiikka ja anoppitipat. Sitten sekoitetaan vastapäivään kummilla liikkuvilla asioilla. Annetaan seisoa ja jos pysyy pystyssä alkaa asia onnistuun ja jos kaatuu sekoitetaan myötäpäivään niin kauan että pysyy pystyssä.  Avataan silmät ja annetaan sekoituksen katsoa itseään peilistä. Jos näyttää hyvältä ei anneta toista kertaa. Se täytyy muistaa ei toista kertaa.

 

Koska jos tosiaan näyttää hyvältä mikä kunnon sekoituksen jälkeen myötä ja vastapäivään on hyvinkin mahdollista niin ei tarvitse katsoa toista kertaa. Jos taas tuntuu ettei näyttänyt hyvältä niin ainahan on se mahdollisuus että se tuntui näyttävän hyvältä sillä sitähän se todellisuudessa oli ja kun antaa vain olla tuntumisen tunne yhä vahvistuu. Lopulta kun on kulunut aikaa niin kauan että kärsivällisyys on loppunut ja eli sekin käytetty sekoittumiseen on jo varma tunne siitä että hyvältä näyttää tai näytti. Jos kuitenkin vielä on hippusellinen tunnetta jäljellä että ei hyvältä näytä annetaan senkin sekoittua suurukseen. Seos on nyt liian vaalea termi tässä vaiheessa.

 

Nyt alkaa olla se vaihe maalinteossa että kaikki on käytetty mikä käytettävissä oli eli siis maali on blondia, aitoa blondia jolla on ominaisuus periytyä. Toki on mahdollista että blondille on maalattava nuttura. Se onkin jo juttuna ongelmallisempi ensinnäkin koska blondit eivät tunnu pitävän nutturasta ja koska nutturan olemus avoimena ei aina tule säädyllisesti esille eli nuttura on kyettävä sitomaan maalauksessa vähintään sutturaksi joka on eräänlainen esinuttura ja sopii säädyllisyyttä tavoittelevalle paremmin eikä herätä yleistä pahennusta kuten valtoimenaan hulmuava ”Humisevan harjun” pää joka taas on hyvin altis säteilylle nimeltä rakkaus. Rakkauden vaikuttava olemus taas on mikä on. Eihän sitä ole pystyneet filosofitkaan selvittämään ja selibaattipapit eivät puhu.

 

Sanomattakin on selvää ettei säädyllisyyden tavoitteluun kuulu minkäänlainen altistuminen. Eli nuttura on suoja erilaisia vaarallisia altistumisia vastaan. Siksi blondit joilla ei ole nutturaa ehkä tiedostamattaan silloin tällöin puhuvat nutturasta. Jo puhuminen nutturasta lievästi estää altistumista koska rakkauden säteet eivät silloin kohtisuoraan voi kohdata blondia.

 

Suttura eli esinuttura voi myös olla se optinen harha sekoittumisessa joka silloin oli kun blondimaalisekoitus katsoi itseään peilistä. Nyt alamme olla maalimme universaalisen totuuden lähteillä. Meidän on vain palattava siihen sekoitustilanteen vaiheeseen jolloin blondimaali katsoi itseään peilistä. Esinuttura eli Suttura oli täydellinen jos muistamme seisoivatko silmät kun blondimaali katsoi selektiivistä homogeenisuuttaan peilistä. Jos seisoivat voimme vielä murtaa hivenen blondimaalia, eli sillä tavalla että blondi alkaa pitämään myös nutturasta mikä ei käytännössä ja kokemuksen tiedon ytimen mukaan ole ollenkaan reaalielämässä mahdollista vaikkakin nuttura on ehdoton jos tavoitellaan säädyllisyyttä ja siveyttä kuten aiemmin kerroin.







Takaisin