Huom ! hox hox Huom ! hox hox Huom ! hox hox Sivu on keskeneräinen Sisällysluettelo Esipuhe......................................................................................
8 Miksi
ihminen opettaa?....................................................................
10 Williviini.....................................................................................
12 Suuresta
rakkaudesta....................................................
13 Värien
elonkorjuu..................................................................................
14 Punatukkapoika.........................................................................
16 Runoin
idea...................................................................
18 Myy
rakkauttani...............................................................
22 Shakki................................................................................................
24 Ei nyt
tänään.............................................................................
25 Vuorilleni
värikkäille........................................................................
27 Hulluus
hurma.......................................................................
28 Hiljainen
talo...............................................................
32 Hiljaisuus........................................................................
35 Selinnukkuva
nainen...........................................................
36 Pysy
sulana..................................................................
39 Tulen
nuolemaa..................................................................
40 Valuva
kello.........................................................................
42 Onnen
kauppa........................................................................
43 Toivo
rakkaudesta.......................................................................................................
44 Sinä
synnyt...........................................................................
46 Ymmärrys
alistuu alleni...............................................................................................
48 Rakkauden
nielu..........................................................................................................
49 Huomenta
aamu...........................................................................................................
50 Ihmiskielen
kauneuden..............................................................................................
51 Jadenvihreää.................................................................................................................
53 Paras
mies.................................................................................
54 Joulun
lastuja................................................................................................................
56 Vincent
Van Gogh........................................................................................................
58 Ennenkuin..........................................................................................
65 Matkan
ystävä.........................................................................
66 Kuitenkin...........................................................................................
67 Aamun
aurinko..................................................................
68 Lapin
kulta...............................................................................
69 Made
nukkuu.............................................................................
70 Miks
anteeks..............................................................................
72 Looginen
runo.......................................................................................
74 Hulluja
ajatuksia...................................................................
75 Kuva
ja sanat............................................................................
78 Sydän
ja yksinäisyys.............................................................
79 Ikävä........................................................................................
81 Kaikki
Te.................................................................................
82 Talviset
päivät...............................................................................
85 Laho
aitalauta....................................................................
86 Jotain
kaunista.............................................................................
88 Musta
piste..........................................................................................
90 Uupuva
puu.....................................................................................
93 Blondimaali...................................................................
94 EsipuheUnelma, oman sisäisen maailmasi sateenkaari jota et voi koskaan koskettaa mutta aina se eteesi ilmestyy kuin todessa ja sisälläsi tarussa. Jos jäät elämään toteutuneessa unelmassasi kykenemättä ja haluamattakaan nähdä jo uutta on elämäsi liian varmaa ja turvallista etkä voi koskaan seurata toteutuneiden unelmiesi jalanjälkiä sillä vain niihin unelmiesi jälkiin astumalla syntyy uutta ja ihmeellistä ja Sinä voit jatkaa matkaasi. Sinä elät unelmaasi unelmasta unelmaan. Yhden niistä sinä vain näet et sitä mitä elät sillä se on jo todellisuutta jossa eläminen on tylsää ja turvallista. Pyri siis pois sellaisesta, unelmasta, toteutuneesta joka kadottaa kaoottisuuden elämästäsi sillä vain sellainen on rakkautta kauneimmillaan. Runo
on sanana tunteeton tyhjä merkkien rivi täynnä onttoja
kirjaimia jotka sen täyttävät
tyhjyydellään, kuin merkkejä nähdystä
pelkästä sanasta alusta sen loppuun
saakka. Runo,
sana sydämen, sanan kiitos, on avattu ovi tulevaan ilo valoon
täynnä suurempaa,
täynnä täyteen värien loistoon puhjenneen kukan
siemeniä jotka odottavat vain
lumoavassa kukassaan saadakseen siivet lentää viljavaan
maahan aina ja aina
luoden uutta, täyttääkseen maa siunauksellaan tuhansin
kukkasin uutta siementä
synnyttäen. Siis
miksipä emme mekin runon sanoin, kiitoksin uusia runoja
synnyttäisi, niitä
luoden kohdataksemme ilon kuin mustassa maalauksessa joka ei ole
tyhjä kuva
kuin se pelkkä sana, runo, sana täynnä mustia
merkkejä, onttoja kirjaimia
täynnä tyhjyyttä, mustaa vailla valoa. Olkoon se kuva,
maalaus, runo täynnä
iloa, elämää. Olkoon se mustalla värillä
maalattu kiitos, ilo kuin ehkä Sinulle
vielä avautumaton kuin tämä kirja, minulle jo avattu ovi
tulevaan, ilo valoon
täynnä loistoonsa puhjennutta mustan maan keltaista
hedelmää. Suljettu ovi se runo voi olla ja avoin niin eri tavalla nähty mutta kuitenkin sama kuin sana eri tavalla ymmärretty. Sitäkin sanaa säikähtää kuin sitä jota ei. Säikähtää kuin maalauksessa musta valkoista ja valkoinen mustaa ja kuitenkin ne ovat maalattu toistensa kanssa rinnakkain. Ei yhteen mutta yhdessä. Niin minä sen näen kuin tekijä rakkauden maalauksessa valkoista ja mustaa. Ja
oliko se niin tai näin mutta kuitenkin aina oikein päin. Runo, sana sydämen, sanan kiitos Sinulle rakas lukijani . Oulussa 4. toukokuuta 2004 Erkki Halvari Miksi ihminen opettaa?Taivaamme pilvet vuodattavat sadepisaroita vajoamaan alas kohti maata. Vain he joiden mieli ja teot voivat kohota korkeuksiin hullujen järjettömien opettamattomien tekojen siivin saavat tuntea sieluissaan pisaroiden virkistävän kasteen. Koskettaessaan heitä jo kauan ennen maahan saapumistaan pisarat joiden ilossa sateenkaari kukkii kunniaansa, kaste saavutettujen tekojen hulluuden loistetta, mielen keveys kumartaa kaarella kunnian kirkkautta. Kuin maassa maan tomu ja hiekka sammuttaa pisaroiden kasteen sammuttaa opetettujen järkevien tekojen tuska meidän unelmamme jotta me toivoisimme kaiken tulevan toteutumattomuutta ja unohdettujen unelmiemme toteutumista, katuisimme viisaita varkaita keksintöjemme kunniassa jotta kuulisimme vielä unelmiemme kuiskausten huudot kaikuina kaukaisilta vuorilta. Mitä me voisimme tehdä ylväillä teoillamme jotka eivät kohonneet kunniamme kodeiksi vaan hajosivat sateen lakattua pisaroiden sammuessa maan tomuksi ja hiekaksi. Niin mitä me voisimme saavuttaa sillä jota emme tehneet ja kaiken sen hajottua minkä teimme. Eihän sateenkaari anna itseään koskettaa eikä sadepisara särkymättä kädellämme säilyä jotta mitä me oppisimme pyrkimällä olemaan niiden kaltaisia, koskemattomia ja särkymättömiä. Emme voi olla mutta voimme pitää toisiamme kädestä leijuessamme unelmiemme hentojen vuorten huippuja tavoittaen näin ihaillen sateenkaaren kauneutta ja koskettamatta taivaanvuohen soittoa sen kohotessa korkeuksiin syöksynsä jälkeen ja soittaessa siipeinsä voimalla ja kuunnellen kaukaisuudessa satakielen laulua. Eiväthän ne kumpainenkaan siipeinsä sulilla koskaan toisiaan opettaneet. Eihän taivaanvuohi halunnut lennosta laskeutua tavoittamaan maan multia eikä puiden vahvoja oksia istuinpaikakseen saattaakseen soittoa sulillaan eikä satakieli hypännyt lentoon vastatakseen siivillään taivaanvuohen ääneen. Williviini
Tuo kukkais villiviini näin tehty on ja runoks käy mut minkäs teet Kuin huuma hunajain tuo mesi marjojen ain yhä meidät kurjat sun luokses lumoaa Ja se lumo aikansa kun on niin ihanaa ja tuskaa taivaallista kuin pientä kuolemaa tuot unta yhä tavoittaa ei oppi siinä onnistu vaan aina uudestaan jo riennämme me kurjat kans kukkain uusin pieneen kuolemaan Suuresta rakkaudesta
suuresta rakkaudesta ehjästä elämästä me resuiset rakit rakkauden sirpaleet vaihdoimme kassilliseen pulloja pantiksi minusta lunasta elämäsi humala suuresta rakkaudesta Värien elonkorjuuKatso ihminen katso ja kumarra jo kasvua tähkäpään Siinä elämää punainen purppuaa unen untensa unelmaa Elon rauhaa siin sininen sarastaa yön levossa raukeaa Maan vihreä kasvuaan kaskeaa kullan kirkasta viljavaa Uhon musta suost tuonelan murentaa hallan hyisevän voittamaan Kortta voimallaan keltainen valloittaa sirppi, rakkaus kalpanaan Sanaa, runoa ruskea riimittää tuon niittäjän lakanaan Väen valkea värejään rakastaa Elon juhlassaan Jumalan Voisko kiittää ihminen enempää suven kauneutta värien maalaamaa PunatukkapoikaSääski verilintu outo lintu onnen lintu lumotunne vieraassa veressä ahminut itseensä empimättä itsensä vieraasta. Kokko tulilintu tuskaliekki polttava paloansa vieraassa veressä varkain lentävä kesässään kaarelle palanut savutuska yöttömän valeansa vieraasta verestä sääski, lumolintu palanut verensä tuhkasta humaltuu kesäonnea katuen sammutettu Yössä aamu vieraassa veressä vielä maistettu maku yön onnea sääsken kokko tulitunne syntynyt juhannusyössä tulitukka vieraasta verestä punatukkapoika Runoin ideaMut mis lienee runon sanan soinnun rakas kevyt asu idea soiko syntymäni sen jo sanoa voiko ol se ennen mua kasvust aikaa tuota autuasta kuin se rakkaudessa asuu ilveilee ja ontuu elämälläin mulle jok liekkein päällä täällä hapuan ja hosun ennen heit mik näytelmässä tässä meidän joutilasten kein puvuis väreis kirjavissa ottelemme onnellemme osaa arpaa vetäin lyöden tyhjää tomut majast jälkehemme jääden kuin sua, syytä polvilani pyytäin aina silti osattomaks onnestani jääden tuost tietäin aina näytelmästä helvetistä taivaan tuskan ilon kautta kaikkein lavasteiden kukkapidon sielkö syntyy hän tuol kedol unelmien kultamaiden jo olla lienee Sinus rakkainpani kein luojain kauneimmaks loi jo näytelmähän väreillänsä tähän mut miks ilveilijän minun osaks pois jo tuosta olost soinnust lumotummast kanssas olla antoi vain runon saduin rakas sinun kuvas tuulla elämässäin tuolla pyörremyrskyn lailla raju kevyt olo idea on olla runon, minun harha luulo vain tulla olla aina kurjaks osanain täs raskaas vaellukses elon kalpakentil viettelehdin liekkehtien määränpäätä vailla täällä loppuun saakka kujeillen rakkautta runojeni hurman kautta kuitenkin tuol luona sinun sitä toistan unelmissa aina värein kirjon ikuisuutta ideaasi vain sinut runoks kauneimmaks luoden maalausten laihain kurjain elämäni varkaan ilveilijän lailla Myy rakkauttaniaamu lataa vielä yön pimeyttä akkuihinsa yli yön mustaa punaisesta ja vihreästä unessa unelmista unista uniin valkeisiin unelmiin peittyy musta voima tuoksu kiihottaa kaikki ne olen sekoittanut oikeassa järjestyksessä silti sininen saavutti satuni jo tänä aamuna se sininen maailmaa kauppaa myy rakkauttani ShakkiRakkaudessa, shakissa siis mikä pelit erottaa kun tulos molemmista on tuo laudan vanki onneton kun kuningas nyt vangitaan on se silloin matti vaan mut ken ei taida shakkia ei rakkaudes luo mattia. tok antautumaan peleis saa noin pakon alla voittamaan mut tasapeli molemmis kun kuninkaist on neuvot, mis jo siirrot laudan hovin vain on silloin kaikki ohi lain tuo kuningatar kuningas ei silloin shakis ole kas Ei nyt tänäänei nyt tänään mehiläistä kun ne aina rakastaa hunaja tuo kantamansa muka kukkaa lihottaa niinpä eilen mehiläiset oman taulun osaks sai jospa kukkain kumpareille tänään aarre saman lain Vuorilleni värikkäillemit sydän suru oisi ken kertoisi sen mulle jo iloinen tuost tarinasta oisin min itse kokea myös tuon tunteen ylvään uljaan voisin vai sitäkö mit halajan on kuin rakkaudesta esiin nous en tiedä viel sitä samaa murjotusta marinaa. senkö sydämeeni tulla soisin ei en tääl mä sitä vuorilleni värikkäille jos se sitä, tänne loikin sitä jos tuo surun sydän tänne toisi oi onneton mä silloin jo pois rakkaudesta värikkäästä onnestani oisin Hulluus hurma
mik on meissä niin
Hiljainen talo
hiljainen talo lunta sataa huoneessa jäätyneet airot kuin en voisi soutaa ulos hiihdän ympyrää ulkona sataa kesäkuu ikkuna on ja taas sota hiljainen talo huoneessa latuja ristiin rastiin onhan sota teen sanoista kirjavan ristin eilen eri talossa oli elokuva ja kirja ja hän joka rakasti elämää kosi jo kihlattua kauan, kauan sitten ja minä rakastan häntä Hiljaisuus
hiljaisuus
huutaa kun
ei siihen kutsuun vastaa on
vain hiljaisuus mutta
kuka jaksaa huutaa
voimakkaimmin hiljaisuudella ja
tulla kuulluksi Selinnukkuva nainenrakas tuskasta hain sinkkiä valkoiseesi tuo titaani ei tottele ottelee vain kanssani alistumatta kankaallani ja Sinä savusilakka ja sitruunapippuri tummaa hiekkaa humalaani harmaata graniittia hellyyteeni se Sinulle eilen ja tänäänkin korjasin huomista kiitosta joko rakastat minua syrjäkylän loistelamppu selinnukkuva nainen Pysy sulanakaks taulua lumimyrsky ja metsästäjä runoja viis rakkaaltani saman siltäkin siis eikä tämä kämppä lämpiä märillä koivupuilla tunteen tuskalla pysy sulana Tulen nuolemaa
tulen nuolemaa puita, märkiä kertomaa unta ensi yöstä jota palelen kanssasi tulen nuolemaa kosteita puita jotka sytytät aina kuin minut kun nukahdan tuleesi siihen jonka saat syttymään ne palavat kuin mekin lämmeten lopulta ne märät koivupuut eikä meitä aamulla palele eikä puita Valuva kellovaluva kello pysyy käynnissä tippuu ajasta jaksaa roikkua koota itsensä maanantain lattialta tarjottavaksi valkoiselle kankaalle. Onnen
kauppa
tuo onni suurin ostetaan on onni olla ostajana mut millä onni ostettiin mun onnella tuol maksettiin jos mitä jäi sen velkaa oon mun velkaa varas varjelkoon Toivo rakkaudestaei ole kivaa, ei kuin tympeää ei tuot rumaa niin kuin kaunista ei elon iloa kuin suotta surua ei murhet isoa kuin harhaa pientä vain ei suotta syntymäämme kuolemaan ei rahan rakkautta rikkauteen kuin elon rikkautta rakkauteen vaan jotain on jo aina tuosta kaikesta se kaikki aina vain niin uskon ain on toivo rakkaudesta Sinä
synnyt
tuoksusi dammarhartsi pellavaöljy hajuton tärpätti äänesi näppäinten rätinä kovalevyn rapseen epäsuhta näytön viluinen valo mutta kaikista näistä Sinä aina synnyt miksi en heitä rakastaisi heitä enemmän kuin Sinua heitä jotka syntymääsi etsivät Sinut luovat kaikki me elämme samassa tilassa Miksi en heitä eniten rakastaisi kaunis on kuvasi kaunein sanojesi sydän miksi en heitä eniten rakastaisi kuin Sinua minä vain aina kaipaan ja teen Ymmärrys alistuu allenitäysikuu mustat rintaliivit luulla kuulla ongenkoukkuja kastematoja nähdä mustia linnunratoja ymmärrys alistuu alleni aina miksi Sinä niitä pidät vihaat päälläsi valkeaa Rakkauden nieluälä rakastu Sinä, minä riutuva raunio alkuihminen alkio olio outo, uskoton peto pettävä paha, peloton asut allani aina sä autio sielu pysyt siellä kuin kuolo kuihtunut kielo minä ylevä levoton ikuinen rakkauden nielu Huomenta aamu
On
talviaamu, tuli ritisee takassa, koivupuutkin joita tuli nuolee
tuhisevat vielä
viluissaan. On pakkanen, kylmä, niin kylmä ettei tuli tahdo
saavuttaa sitä, aina
aamulla kylmempi kuin illalla. Mistähän sellainen vaikka koko
yön on tuntenut
lempeitä unia. Ulkona
on hiljaisuutta, lähes samanlaista kuin autiudessa, kuutunturissa,
ihmisen
hulluuden unelmassa. Hiljaisuus puhuttelee toisinaan liiankin
kovaäänisesti,
joskus jopa niin että siihen ärtyy, tulee ihan vihaiseksi,
itselleen. Tulitko
Sinä sellaiseksi omasta hiljaisuudesta? Kerro
nyt kuitenkin, ei siinä mitään menetä tai vain ne
sanat jotka uhrasit
hiljaisuudelle. Mutta ehkäpä hiljaisuus siitä vain
rauhoittuu, itselleen.
Hiljaisuushan ei mitään menetä kuin oman rauhansa,
hetkeksi. Rauhan, sen joka
lopulta palaa ja toki Hän sen tietää, Hiljaisuus. Ihmiskielen kauneudenIhmiskielen, linnun laulun, musiikin, tuulen kuiskeen, huminan puiden aaltojen pauhun kaiken tuon elää parhaiten hän ken joka ei niistä mitään ymmärrä olen kuunnellut musiikkia vuosikymmeniä ymmärtämättä ainoatakaan nuottia kuunnellut lintujen laulua tajuamatta säkeenkään tarkoitusta oivaltanut äidinkielen kauneinta kaikissa ja niissä on se mitä en ole oppinut ymmärtämään kaikki oppi himmentää kauneuden kasvot ja ymmärrys tekee niistä kylmän terävästi tajuttavan, kovan ja kalsean kaiken tuon sanoin jälleen koiralleni eikä hän niitä ymmärtänyt, oivalsi vain JadenvihreääRakkaani En ollut hänen joukossaan tai ehkä olin kuin katsellen muualle itseäni, varjoani Mistä minä tiesin purjeiden äänen valkeiden, kuiskauksen meren tuoksun Toki sen tunsin valtamerten takaa tuoksusi kuin meren jadenvihreänä. Paras miesJo parhaan tahdoit miehen Joulun lastujaEtsiessänne joulua sulkekaa silmänne avoimiksi ajatuksiksi ja antakaa ajatusten levätä valkoisilla varjottomilla nietoksilla. Lumihankeinne sini luokoon rauhallisen hämärän aattonne illan ajatuksiin joilla katatte joulunne pitopöydän. Oman joulun aikanne rauha on tullut tuvan ovesta. Suokaa ystävienne kanssa lahjojenne salaisuuden paljastua yhdessä vuoden aikana veistämäksenne tunteidenne joulupuuksi ja joulunlastuiksi jotka laulavat teille sinihankien laulun. Kun kuulette lepäävien lastujen laulun olkaa silloin hiljaa sillä kaikki ne lastut joita ette vuotenne varrella siivonnet pois ystävienne tieltä haluavat silloin kiittää aikanne ahkeroimattomuudesta omalla laulullaan. Jokainen lastu lattialla, pirttinne penkillä, avoimilla ikkunoidenne laudoilla, varjoja luovilla verhoillanne, lastuisella lakaisemattomalla vietetyn vuotenne tiellä on jo ollut oman aikanne arvokas lahja ystävillenne tänä jouluna. Myöhäistä on joulun alusaikana kuin aattoiltana enää lastuja luoda vaikka veistämätön vuosipuu olisikin vielä ovella ja rikas kirves kädessänne sillä aika antaa lahjansa vain ajastaan ja joulun lastut laulavat laupein kielin ystävillenne vain omasta aikanne ahkeroimattomuudesta. Siisti lastuton Suomalainen tupanne itkee omia onnettomia, menetettyjä lapsiaan ystävienne kanssa ja koristelee tunteettoman joulupuunne vain liian ahkeruutenne varjoilla. Toki yksikin vieras lastu laulaa mutta laulaa ystävän ikävässään omaa lauluaan jonka senkin kuulette joulun hiljaisuudessanne mutta vain yksin omassa ikävässänne. Sen laulun te ehditte kuulla kun valmistatte uutta alkavaa vuotta muistellen vanhaa elettyä ja kiireittenne kavereita. Sen lastun voitte silloin sytyttää valoksi alkavalle uudelle vuodellenne. Kun lastu jo polttaa kättänne rakettien räiskyessä, voitte sulkea silmänne jotta kuuma lämpö jonka tunnette silloin sytyttäisi sydämenne uuden alkavan vuoden ajaksi ahkeroimattomuuden onneen. Tehkää työnne ahkeroiden mutta antakaa aika lahjaksi ajastanne, älkää ahkeruudestanne. Mutta palatkaamme jouluumme jota odotamme muistellaksemme lepäävien lastujemme laulua jo elettyjen joulujemme muistoa, sinivalkohankien laulua, kiitosta omasta aikamme ahkeroimattomuudesta. Vain hiljaisuus ja muisto menneistä laulavat silloin voimakkaimmin värein. Sellaisin sinivalkoisin värein jotka saattavat salatun sadun lailla onnen sydämiimme. Salattu satu, ystäviemme, olevien ja jo menneiden veistämien lastujemme laulu tiellämme, menneiden joulujen unohtumaton kallis muisto mielessämme luo säveltä tulevalle joulullemme. Älkäämme kaikkea sitä siivotko enää syrjään, pois liialla hälyllä ja turhalla touhuamisella vaan antakaamme kaiken perinteen, onnen olla ja kalliiden aikamme lastujemme levätä siirtämättä sijoillaan tiellämme yhteistä Suomalaista joulua varjellessamme ja viettäessämme. Vincent Van Gogh
Hetken ystävä matkallani sinä askelsit rinnallain ne askeleet aina muistan ja unohdan unelmain maa siellä minua miettii kauan kertoo hän tuntojaan ain kaukaa ja aikoihin saakka ohi onneeni, satamaan Tuo mitä mun maani mietti kuka lohdutti runoilijaa oli hän ken rinnallas kulki ei enkeli, ystäväs vaan mut oli tuo maa niin viisas et tuntooni tallensi ne kaikki toimet ja teot mitk mieltäni virvoitti Se maa on minun sama nyt täällä ja kaukana siel ja yhä hän sanaa jatkaa ja kertoo mun tarinaa viel niin pienet palaset sieltä poimi koriinsa ystäväin maa ja kaks tuot kalleinta niistä vain Sinulle kertoa saan Et muuta et ainoaa toista muut mieleesi tallenna kerro, kerro ne kaksi ja toista älä odota, mieltäsi jaa muut aarteet saa minuun vain loistaa niin neuvoi mun ystäväin maa ja minä maatani uskon omaa maatani, tanhuaa Kuink hellästi maa mua kantaa ain hellimmäst Sinua jolle aarteeni nyt minä kerron niin neuvoo mun kantajain maa Te olitte näyttämöllä ja katsoivat sinne myös nuo ihmiset joukossa teidän riveist tuoleissa katsomon kun istuitte kahvilassa lepo hetkellä näytelmän oli edessäin aarre se yksi josta kertoa nyt minä saan kuin tähti ol kahvikuppi ja hauraampi leipä kuin kuu ken muistanut minua silloin sen kertovi maani, mun tuo Kun näytelmä sitten
päättyi kuin viereltäin Vincent Van Gogh hän siitä sitten vain
lähti kuin tullutkaan koskaan ois mut hänetkin varmasti muistin niin kertoi mun ystäväin maa ja häntä iäti uskon ei koskaan hän valheita jaa Niin sitten johti mein tiemme pois portaita näyttämön kun käännyimme taaksemme katsoen ol tuoleissa katsomon yks ne penkit muut tyhjinä, poissa yks kumaras, istuja vain siin seisoimme päätään hän
nosti mit näimme kuin ollut ois Vincent Van Gogh Ennenkuin
olen hetken hiljaa kuuntelen Hänen ääntänsä ja kas olinko sen arvoinen minkä kuulin ennenkuin olin hetken hiljaa Matkan ystävä
Etsin
matkaa, ystävyyttä hukkaan
aikaa matkallani unohdan
tuon hukkaamani aika
tuo vain matkaltani palaa
luoksein ystävänä Sinun
vuokses etsin yhä etsin
matkaa, ystävyyttä Kuitenkin
kun näemme, mikä meissä näkee kun kuulemme mikä meissä kuulee kun ajattelemme mikä meissä ajattelee kun kosketamme mikä meissä koskettaa kun rakastamme mikä meissä rakastaa mikä meissä kuolee mikä syntyy näky kohtaa kuulo kohtaa ajatus kohtaa kosketus kohtaa rakkaus kohtaa kuolema…………………ei kohtaa kuitenkin tunnemme kuolevamme syntymä ………………ei kohtaa kuitenkin tunsimme syntyneemme unohtaminen………….ei kohtaa kuitenkin elämme unohdustamme sattuma ……………..kohtaa kuitenkin tunnemme haluavamme kuitenkin………… Aamun aurinko
Sun kätes poskella alimmalla pöydän kannella kyynärpää katse kalpea akkunalla nousta aurinko aamuun saa kaiken omastaan Sulle antaa valo keltainen voimassaan kostuu kirkkaudeks sinitaivaan kyyneleistäs yön kuivattaa niinpä päivääsi jaksat kantaa monet huoles näin valon saa sen mit uni ei jaksa antaa aamun
aurinko lohduttaa Lapin kultaLappi ei lohduta leiki ei lainaa valoillaan vaan sun tunteita painaa kesäsäänsä kerää tunteita sinun ja tuskinpa niitä pohjolan viluun kesän kun voittaa syksyynsä jättää kaipuunsa kahleet nuo kultainsa kujeet Made nukkuumade nukkuu räyhää ahven hauki soittaa medet virtaa kuha kuiskaa kiiski kiusaa silakatkin kiltit pettää yks vain mato koukuissani silloin olet rakkaimpani pelaan pelkään avannolla annan sinun koukus olla pyydän kaikki kauniit kalat lupaan vannon lemmen salat kunnes palaan rakkaimpani peilin peikko en oo salin syliis sinun unhoitanut saaliin sadun oonko, kadun Miks
anteeks
miks anteeks kun, toisin tehdä vois kun, kuitenkaan ei konsaan koskaan tehnyt ois siis emmehän me miehet, naiset pyynnöin anteeks mitään koskaan silloin saada vois vain anteeks saada kuink turhaa tyhjää onnetonta ei elämää kaik silloin hulluin lailla vail väriä kuin mustast valkoisempaa ois Looginen runorakkaani olet kaunis mitä sanoit ? looginen runo helen rakasta minu a Hulluja ajatuksiaViime yönä minä kävelin, kävelin ensin 70 km läheiseen kaupunkiin. Kenkäni kuluivat puhki, vaatteeni valuivat päälläni tuskaisan medestä. Kaupungissa minä mietin miksi minä tänne tulin ja kun kaksi päivää olin palasin. Matkaevääni olivat loppuneet. Palattuani olin heikkoudestani vahva niin vahva että kuumekin joka matkan jälkeen riuti kehoani vaikeni jo muutaman päivän kuluttua takaisin saavuttuani. Minä olen vahva heikkoudessani, vahva kaoottisuudessani, vahva rakkaudessani. Ne kaikki ovat vahvimpia puoliani joilla teen kirjoituksiani, kuviani, tyynnytän kateuttani silloin kun kaikki ovat minua parempia. Silloin tunnen olevani paremmuusjärjestyksen huonommassa päässä jonka minä illalla usein ja jopa aamullakin käännän tietoisesti nurin kurin ja silloin olen toisessa päässä, parhaimmassa. Silloin minulle on se ja sama soma kummassa päässä olen kunhan olen päässä, omassa päässäni, hyvä, paras, parhain kaikista omasta mielestäni. Silloin ei kenenkään muun tarvitse olla kateellinen minulle koska eiväthän he tiedä kummassa päässä olen olenko parhaassa päässäni vai heikoista heikoimmassa. Minulla on siis kaksi päätä ja minulle on sama kummassa olen, kunhan olen omassa päässäni. Niin minä kävin kaupungissa täältä matkojen takaa siellä värikkäiden talojen kaupungissa. Niitä minä kävin katsomassa värikkäitä taloja. Tosin ajattelin silloin kävellessäni että käyn tervehtimässä talojen sisällä olevaa ihmistä mutta kun sekin talo oli niin värienhurmassa että en sitten jostain syystä halunnutkaan tavata ihmistä joka siellä majaansa piti ja niin palasin. Siitä tapaamisesta olisi ollut hyötyä minulle vai olisiko mistä minä sen tiesin koska kehitykseni kaari on ollut sellainen kuin nyt on kun olen palannut kaupunkimatkaltani, tervehtynyt saanut elinvoimani takaisin jopa vahvempana kuin lähtiessäni matkalleni. Toki se oli vahva silloinkin mutta nyt tänä aamuna tunnen eläväni. Elämän veljeni kävi tervehtimässä minua ja ihmetteli molempia päitäni. Eihän hän ollut nähnyt minua lähes kahteen vuoteen. Ihmetteli, niin ilahtunut hän oli jälleennäkemisestämme että ei edes varmaan huomannut että minulla oli nyt kaksi päätä aiemman yhden sijasta. Hän ravitsi minua kaikin tavoin, parhaiten ystävällisellä rakkaudellaan, veljen rakkaudella. Tästä lähtien olemme yhtä. Hän lähti, minä jäin. En palannut kotiseudulleni johon hän oli tullut minua noutamaan, pyytämään että palaisin. Niin me erosimme, minä jäin tekemään kuviani hän lähti myymään rakkautta ja niin monen, monen rakkautta. Sillä me selviydymme kun pidämme yhtä, kirjoitamme toisillemme kun aina emme halua kävellä pitkiä matkoja toistemme luokse kun junalippuihin ei aina ole varaa. Hän siellä värikkäiden sikin sokin, ylösalaisin olevien talojen kaupungissa. Minä täällä vanhan talon rappusten yläpäässä josta toki näen niin paljon, näen lähes kaiken molemmin päin joskus aivan nurin kurin. Täällä minä taas tänä aamuna heräsin muistellen uniani. Unet ovat usein niin todentuntuisia kuitenkin toisin kuin valve erilaisia, värikkäitä, hullunkuria, hassuja joskus kuin prinsessa ruususen satavuotisia unia joskus taas kuin sokean Budhan silmälasein nähtyjä yksinkertaisia ajatuksia. Sellaisia että niissä haluaisi elää ikuisesti jopa valveillakin mutta niinhän minä usein, hyvin usein elänkin, aivan totta. Kuva ja sanatEllemme nuku, uni vaatii meiltä osansa. Ellemme syö ja juo nälkä vaativat meiltä osansa. Ellemme hengitä, rintamme ei halua levätä rauhassa. Ellemme leikkaa viljaa eivät hekään, uni, nälkä ja jano ole meiltä mitään vaatimassa. Rintamme vapautuu ja saavuttaa rauhan. Koska päivä ei nouse eikä yö laskeudu yllemme Sinä olet sirppini jolla leikkaan ja kuva ja sanat ovat silloin viljaani. Jo kauan olet ollut sirppini niin toivon että annat nyt päiviesi ravita itseäsi, annat yön peittää viitallansa Sinut siihen uneen jossa toteutat omaa tahtoasi unohtamalla maailman vaateet. Näin voit säilyä terävänä onneni sirppinä ja me saamme toteuttaa itseämme ja silmissäni Sinä säilyt aina kauniina kuvana viljapellossani. Sinä sanoit että en ole elänyt niin kuin puhuin ja kirjoitin ja minä sanon teille että olen puhunut ja kirjoittanut niin kuin elin. Ette te nähneet sieluuni ja silti olen koko elämäni elänyt yhdessä sisimpäni ja sieluni kanssa eikä minun ole tarvinnut heiltä mitään kysyä. Sydän ja
yksinäisyys
Nyt kysyn miks vain voi olla kaks jotk ikuisesti toisensa saa rakkahaks ja elon hurman lemmen tunteessa he kumpi kumpaisensa lopult aina saa Niin kysyn, miks tavoittaa he aina toisensa kuik yksinäisyys sydämensä tahtoin saa lie toinen sydän yksinäinen murheessaan miks ne kaks vain voi toisiansa rakastaa Miks silti kunpainenkin aina osassaan nuo kauneinta on vailla varjojaan tuo yksinäisyys ylväs ylpeä ja sydän rinnan hellä lempeä Miks yksinäisyys tunne tuskaan lie kun murheistaan voi pois voi johtaa tie on silloin sydämes häl koti lempeä jot kohti tiensä tuo johtaa päättyvä Miks myöskään sydän rinnan rakkahan tuo tyhjä tunteettaan ei olla halua on yksinäisyys häl silloin seuranaan niin voisko rakkaus näin olla kauniimpaa Ikävä
On
ikävä tuo
kasvi ikuinen sen
juuret monest meistä vain
yhä uuteen riutaa
rakkauteen jost vielä kehtaa vaan
kaik menneet tunteet muistot
näyttää kuin
pitäis uusin
vihrein lehdin ja
aurinkona rakkautta
uutta käyttää Tuo
ikävä ei
kuole kuivuuteen, ei
taivu myrskyn ees ja
siemenens ain muistaa kylvää
kaipaukseen Kaikki TeOlen maalannut tauluja tuhansin tuntein ilman värejä Sinusta, kirjoittanut runoja Sinut salaten, astunut askelteni jälkiin jotta en olisi uusia tehnyt, unohtanut Sinua. Kuitenkaan en missään onnistuen jotta olisin jotain tuntenut, jotain Sinusta. Ehkä varjosi on niin pitkä että näen Sinut pilvein piirtäjien ylitse, pilvien lomitse. Ehkä jalkasi ovat niin turvallisesti maassa että askelissani, omissani tunnen hengityksesi hellän värinän. Olen ollut vain itseni kanssa olematta yksin, yksin yhdessä kanssamme. Kukat kaipaavat Sinua, en minä. Maa kaipaa kastettasi, en minä. Ilma ympärillämme raikkauttasi, en minä. Valo Sinua tehdäkseen varjoja kanssasi, en minä. Syksyn pimeys hiljaisuuttasi huutaa voidakseen vaieta, ollakseen täydellinen. Vain Sinä et voi olla hiljaa sielussani jotta voisin levätä edes hetken maani, ilmani, valoni, pimeyteni, elämäni ja kaikkien heidän kanssa. Miksi riehut kaikessa jota kosketan, kohtaan askeliini astuessani. Joku on ne minulle astunut sillä omiani ne eivät enää ole, eivät ole siitä saakka olleet kun tielleni tulit, eivät omatkaan askeleeni. Ovatko he kenen, Sinun, Sinua. Heitähän he ovat tuoksusi tuulia jotka kohdalleni sattuessa synnyttävät myrskyn matkallani. Se myrsky raivoaa kaiken kasvun kaipaamaan kauneuttasi, kastettasi, raikkauttasi, hiljaisuuttasi, elämää, rakkautta, kauneinta henkeä luomakunnassa. Kaikessa heitä kohtaan yhä vain kanssasi. Niitä kerään alati muistoikseni tahtomattani ja kuitenkin niin kiihkeästi kuin mistään muusta kuin tuskasta, tunteestani Sinuun, en nauttisi. Talviset päivätPäiväni saapuvat samoillen sanaillen sanoillaan salaten Kunnes ilta uskoo kaiken minä en Yön yli lepäsin unien ketä aamulla muistellen muita en kuin Sinua Sinua salaten Laho aitalautaPäässäni ajatusteni yläpuolella haparoit hiuksissani sekoitat hyvin kammattua taidettani. Luulet olevasi uhkarohkea luulet enemmän kuin uskallat tiedoillasi tajuten tehdä. Kun murrut en minä kannata. Kun taitut tajuat nyt minä taas en hyväksy mitään. Mutta ehkä huomenna olen lempeä kuin laho aitalauta joka roikkuu Sinussa enemmän kuin ruostuneessa rautanaulassaan. Niin, mitä siitä tulee kun minunlaiseeni nojataan sitten kysyn vain, koska alat tosissaan rakastaa minua lakkaat takertumasta tikkuihini Jotain kaunistaMinä kirjoitin hänelle jotain kaunista jotta olisin tuon tajunnut itsekin, hänet jolle kirjoitin, hänet paremmin itsessäni tunteakseni, tunteakseni hänet joka ei koskaan halua olla läsnä ja kuitenkin lähimpänä ajatuksissani, sydämessäni. Hänen halunsa haluta ei ole hänestä vaan minun itsekkyyttäni tunteideni varjojen maasta. Miksi hän ei koskaan kosketa minua pitkään, niin pitkään että tunto säilyisi. Ei, hän koskettaa vain niin hetken ja jättää tunteeni omaansa säilyttäen. Tunteeni ei jää vaan jätetään minuun jota minun on sitten kirjoitettava itsestäni kunnes sanani ovat sekaisin ja ne vain minun pitää selvittää selviytyäkseni ja hänet unhoittaakseni, hänet joka ei koskaan ole läsnä. Niin se vain on, vain minä olen läsnä tässä ja nyt kirjoittaen sanoja jotta uusia syntyisi ajatuksissa entisiä kirjoittaessani, kirjoittaessani heille jotta aika ei olisi niin tuskallista odottaessani uudestisyntymistä, sellaisen joka ei kohdallani ole tuskin enää mahdollista sen tiedän. Uudelleen en voi syntyä unohtumalla jollainen toteutui vain hänessä, ei minussa. Hänessä toteutuen ja minuun uuden synnyttäen, ei unohduksen vaan tuskan kautta uutta etsiessäni tuntien uuden tuskan tulevan. Kuin huuma se on kirjoittamisen huuma tuskan tunne jota minun on jatkettava jotta jaksan ja jaksan odottaa sillä odottamisesta olen irtautunut kirjoittamalla. Kirjoittamalla irtautunut hänestä en haluten vaan luopuen, uutta luoden. Miksi ihmisen elämä on luopumista uutta luoden aina uutta ja uutta kärsimyksen tarun loputtomuudessa valkeiden varjojen maassa. Musta pisteTänään olin pieni piste valkealla joella niin kuin ne kaikki muutkin. Lähetän Sinulle kuvan itsestäni. Siitä minut tunnistaa, tuntee, tajuaa, oivaltaa sillä minä se olen. Ehkä sanot että samanlainen kuin muutkin mustat pisteet, et yhtään kummempi, kauniimpi, viisaampi, huomaavaisempi kuin muutkaan. Mutta enhän minä tunne talitiaisenkaan luonnetta ja Sinä olet aivan erinäköinen kuin se. Sitä en sano että talitiainen on kauniimpi kuin Sinä, kauniimpi kuin erinäköinen Sinä, sitä en sinulle sano. Olenko minä samannäköinen ja sitten samannäköisenä kauniimpi. Niin miksipä minä kuvailisin itseäni kun olen kuitenkin vain musta piste valkealla joella josta minut tunnistaa. Musta piste valkealla joella on kaunis mutta ilman jokea ei mitään, ei edes ruma, ei tosiaan mitään ja sitähän minä en ole. Minä haluan olla talitiaisen ystävä ja oppia tuntemaan talitiaisen luonnetta varsinkin nyt kun kevät ja kesä on tulossa ja talitiainen jo laulaa mutta minä en laula. Siitäkin Sinä sanoit että minä en edes tanssi mutta kun se ei edes kiinnosta minua. Enemmän minua kiinnostaa laulukin eikä talitintti juurikaan välitä siitä että minä en laula. Se ero teillä on, talitiaisella ja sinulla että molemmat oikeastaan käytätte minua hyväksenne. Molemmille olen rakentanut pesäpöntön ja ne ovat erilaisia Sinun pesäsi ja talitiaisen pesä. Se ero teillä on, pesäero mutta sen minä varmasti tiedän että teistä ei koskaan tulisi sellaista paria kuin minä ja talitiainen ollaan, sekin ero teillä on. Sitäkään minä en joella tullut ajatelleeksi, en edes sitä kuinka erilaisia me kaikki ollaan me mustat pisteet valkealla joella vaikka ajattelin että ehkä Sinä sen kuitenkin sanot että samanlaisia. Uupuva puuSyksymme ei ole pimeä vain valo sieltä, uupuva puu jostain, jostain missä nyt olemme, sieltä puuttuu, se joka valaisee kuin sanasi, tulesi kirkkaus jo sanottu kauan, kauan aikaa sitten. Kaikki viimeiset sanasi minä poltin tulessa tänä kylmänä lokakuun aamuna huoneeni valkeassa, tämän aamuni uunissa. Ne jotka vain ensi yötäni lämmittävät, ne jotka minulla oli jäljellä hurjista unista aamuun herättyäni. Poltin kuten olen tehnyt jokikinen aamu kesämme jälkeen pimeän tultua jotta en sanoihisi, raastavaan kaipaukseen menehtyisi. Vain Sinun sanoillasi lämmitän itseäni, ne poltin päiväni lämmöksi, tulevan yöni levottomiksi uniksi jotta kykenen siihen jota nyt teen ja sanaasi, lämpöäsi kaipaan. Anna minulle yksi kuiskaava sana, se aina uutta, aamua kaipaava, uupuva puu, polttava hiili yhteisen syksymme, heräävän talven, aamun, huomisemme tuleksi. Tule untemme uniin, polta nämä sanani, polta kuten minä tein ja teen aina Sinun sanoillesi niillä vain itsekkäästi itseäni lämmittäen ja kuitenkin koskaan sanoissani Sinua voimatta unohtaa. Blondimaali
Muuten minä näin
tänään
kaupungilla nutturapäisen naisen joka oli tosi kaunis ja nuttura
puki. Tosin
musta tukka ja nuttura. Ja nainen oli vielä tuttu, no puolituttu.
Pukeutuu aina
huolitellusti, muodin mukaisesti. Onkohan nuttura tulossa muotiin. Miltähän blondi
näyttää aamulla
ilman nutturaa kun päässä on liikkunut kummia asioita.
Voisinko minä tehdä
siitä kuvan, minulla alkaa olla yhä enemmän blondimaalia
purkissa aivan sitä
varten. Tiedätkö mistä kestävä ja
periytyvä blondimaali tehdään? No naisen
logiikkaa tarvitaan tietenkin tavallista enemmän johon on
sekoitettu hivenen
anoppitippoja jotta blondius säilyisi ja myös perilliset
saisivat sitä nauttia
sukupolvesta toiseen. Mikä nautinto? Haluaisitko että
maalaisin Sinusta kuvan
sellaisella maalilla. Kerronpa miten
maalintekoprosessi
käy. Ensin otetaan ja otetaan aivan mitä vain ja miten paljon
tahansa, lisätään
logiikka ja anoppitipat. Sitten sekoitetaan vastapäivään
kummilla liikkuvilla
asioilla. Annetaan seisoa ja jos pysyy pystyssä alkaa asia
onnistuun ja jos
kaatuu sekoitetaan myötäpäivään niin kauan
että pysyy pystyssä. Avataan
silmät ja annetaan sekoituksen katsoa
itseään peilistä. Jos näyttää
hyvältä ei anneta toista kertaa. Se täytyy
muistaa ei toista kertaa. Koska jos tosiaan
näyttää hyvältä
mikä kunnon sekoituksen jälkeen myötä ja
vastapäivään on hyvinkin mahdollista
niin ei tarvitse katsoa toista kertaa. Jos taas tuntuu ettei
näyttänyt hyvältä
niin ainahan on se mahdollisuus että se tuntui
näyttävän hyvältä sillä sitähän
se todellisuudessa oli ja kun antaa vain olla tuntumisen tunne yhä
vahvistuu.
Lopulta kun on kulunut aikaa niin kauan että
kärsivällisyys on loppunut ja eli
sekin käytetty sekoittumiseen on jo varma tunne siitä
että hyvältä näyttää tai
näytti. Jos kuitenkin vielä on hippusellinen tunnetta
jäljellä että ei hyvältä
näytä annetaan senkin sekoittua suurukseen. Seos on nyt liian
vaalea termi
tässä vaiheessa. Nyt alkaa olla se vaihe
maalinteossa että kaikki on käytetty mikä
käytettävissä oli eli siis maali on
blondia, aitoa blondia jolla on ominaisuus periytyä. Toki on
mahdollista että
blondille on maalattava nuttura. Se onkin jo juttuna ongelmallisempi
ensinnäkin
koska blondit eivät tunnu pitävän nutturasta ja koska
nutturan olemus avoimena
ei aina tule säädyllisesti esille eli nuttura on
kyettävä sitomaan maalauksessa
vähintään sutturaksi joka on eräänlainen
esinuttura ja sopii säädyllisyyttä
tavoittelevalle paremmin eikä herätä yleistä
pahennusta kuten valtoimenaan
hulmuava ”Humisevan harjun” pää joka taas on hyvin altis
säteilylle nimeltä
rakkaus. Rakkauden vaikuttava olemus taas on mikä on. Eihän
sitä ole pystyneet
filosofitkaan selvittämään ja selibaattipapit eivät
puhu. Sanomattakin on
selvää ettei
säädyllisyyden tavoitteluun kuulu minkäänlainen
altistuminen. Eli nuttura on
suoja erilaisia vaarallisia altistumisia vastaan. Siksi blondit joilla
ei ole
nutturaa ehkä tiedostamattaan silloin tällöin puhuvat
nutturasta. Jo puhuminen
nutturasta lievästi estää altistumista koska rakkauden
säteet eivät silloin
kohtisuoraan voi kohdata blondia. Suttura eli esinuttura voi
myös
olla se optinen harha sekoittumisessa joka silloin oli kun
blondimaalisekoitus
katsoi itseään peilistä. Nyt alamme olla maalimme
universaalisen totuuden
lähteillä. Meidän on vain palattava siihen
sekoitustilanteen vaiheeseen jolloin
blondimaali katsoi itseään peilistä. Esinuttura eli
Suttura oli täydellinen jos
muistamme seisoivatko silmät kun blondimaali katsoi
selektiivistä
homogeenisuuttaan peilistä. Jos seisoivat voimme vielä murtaa
hivenen
blondimaalia, eli sillä tavalla että blondi alkaa
pitämään myös nutturasta mikä
ei käytännössä ja kokemuksen tiedon ytimen mukaan
ole ollenkaan reaalielämässä
mahdollista vaikkakin nuttura on ehdoton jos tavoitellaan
säädyllisyyttä ja
siveyttä kuten aiemmin kerroin. |