Kaksi on aikoa kulunut
vesi venttä keinutellut
taaksi aavoille ulapan
suulle surman järven seljän

Nielulle veti venosta
iski pärski luiseen lautaan
murskasi kiviset kosket
pesseen kuohut hyisen järven

Siitä saaren synnyn saivat
uitellen kovan kamanan
vennon lauvvan lastusista
naskaleista kirnun kaaren

Suistoon vuolaan Oulun virran
souvun suulle meren lakian
sinne kuohun kahlitsivat
portilla kivisen rauvan

Itki hauit, itki lohet
huokas hongat, taipui taiat
alla ihmisen ikehen
itkit kuohut kyyneliksi

Itkit virran vainajaksi
jatkajaksi joen jalomman
vuolaan veljelle varaksi
vangituksi kosken voiman

Siel on koski kahlehissa
tyven pinta voiman alla
portti murtona edessä
meren koti oottamassa

Sauttivat seljälle saaren
mill ol laki taivahassa
juuri jalkana join lomassa
mieli kahlein vetten päällä

Siel ovat tiet siliät
nurmet uuvet koivuin kanssa
patsahat kivestä tehhyt
maan äijjin hampahista

Rauvasta vuoren ukon
pronssista tavon ankaran
hienon hongan hipiästä
hauin hampaan harmajasta

Puun luojan kämmenistä
lempimistä aion elon
Oulun oman Saarelasta
syövereistä sielun synnyn

Miksi ne tavot tekivät
lohduksiko laajan luonnon
anteheksi hauin itkun
vaitoneksi villin lohen

Teon taitona tekivät
ootellessa joiun voimaa
parkua aijjan aukian
kiitoskantta Luojan lahjan.

erkki halvari